Taloyhtiön ulkoisen kosteudenhallinnan tarkastus – miksi se kannattaa tehdä ennen kuin ongelmia ilmenee?
Kosteus on yksi kiinteistöjen suurimmista riskitekijöistä. Harvoin ongelma syntyy yhdessä yössä – useimmiten se kehittyy vähitellen vuosien aikana.
Taloyhtiön katon, sadevesijärjestelmien ja salaojien tehtävä on yksinkertainen: ohjata vesi turvallisesti pois rakenteista. Kun jokin näistä ei enää toimi suunnitellusti, kosteus pääsee vähitellen tekemään vahinkoa.
Säännöllinen ulkoisen kosteudenhallinnan tarkastus auttaa havaitsemaan riskit ajoissa, jolloin korjaukset voidaan tehdä hallitusti ennen kuin syntyy laajoja vaurioita.
Ulkoisella kosteudenhallinnalla tarkoitetaan kaikkia niitä rakenteita ja järjestelmiä, joiden tehtävänä on estää sade- ja sulamisvesien pääsy rakennuksen rakenteisiin.
Näitä ovat esimerkiksi:
vesikatto
kattoturvatuotteet
sadevesikourut ja syöksytorvet
sadevesiviemäröinti
salaojajärjestelmä
tarkastuskaivot
sokkeli
maanpintojen kallistukset
kattoläpiviennit
Jokainen näistä vaikuttaa siihen, kuinka hyvin kiinteistö kestää Suomen vaihtelevia sääolosuhteita.
Monet kosteusongelmat etenevät pitkään ilman näkyviä merkkejä.
Salaoja tai sadeveden poistoputki voi olla osittain tukossa.
Kattokaivo ei enää vedä kunnolla.
Syöksytorven liitos voi vuotaa.
Syöksytorvi on tukossa.
Läpiviennin tiiviste voi olla haurastunut.
Kattoturvatuotteet eivät vastaa enää lain asettamia vaatimuksia ja eivät turvaa asukkaiden ja huoltohenkilöstön turvallista kiinteistön käyttöä.
Usein ongelma havaitaan vasta silloin, kun kosteutta näkyy sisätiloissa tai rakenteissa. Siinä vaiheessa korjauskustannukset voivat olla moninkertaiset verrattuna ennakoivaan huoltoon.
Hyvä ulkoisen kosteudenhallinnan tarkastus sisältää vähintään seuraavat osa-alueet:
kattomateriaalin yleiskunto
rikkinäiset tiilet tai pellit
läpivientien tiiveys
kiinnitysten kunto
sammaleen ja kasvuston määrä
rännien puhtaus
kaadot
syöksytorvien toiminta
mahdolliset vuodot
putkiston kuvaus tarvittaessa
liettyminen
painumat
veden virtaus
tarkastuskaivojen kunto
halkeamat
kosteuden merkit
maanpintojen kallistukset
pintavesien ohjautuminen
Yleinen suositus on tarkastaa kiinteistön ulkoisen kosteudenhallinnan kokonaisuus vähintään kerran vuodessa. Salaojien kuvaus suositellaan tehtäväksi 5 vuoden välein.
ennen suuria korjauksia. Puolueeton tutkimus voi säästää isoilta remonteilta.
ennen katon tai salaojajärjestelmän uusimista
rankkojen myrskyjen jälkeen
kiinteistökauppojen yhteydessä
jos rakennuksessa havaitaan kosteuteen viittaavia merkkejä
Säännöllinen dokumentointi auttaa myös taloyhtiön pitkän aikavälin kunnossapidon suunnittelussa.
Huolellinen tarkastus auttaa:
ehkäisemään kosteusvaurioita
pidentämään katon,rännien,kattoturvatuotteiden ja salaojien käyttöikää
vähentämään yllättäviä korjauksia
tukemaan kunnossapitosuunnittelua
parantamaan asumisturvallisuutta
säilyttämään kiinteistön arvoa
Monet pienet huoltotarpeet voidaan korjata nopeasti ja edullisesti, kun ne havaitaan ajoissa. Ennaltaehkäisy on lähes aina edullisempaa kuin korjaaminen
Kosteus ei yleensä aiheuta ongelmia hetkessä, vaan pienet puutteet alkavat vähitellen rasittaa rakenteita. Säännöllinen tarkastaminen antaa taloyhtiölle ajantasaisen tiedon kiinteistön kunnosta ja mahdollistaa korjausten suunnittelun hallitusti. Samalla vältetään tilanteita, joissa kiireellinen vaurio johtaa kalliisiin ja yllättäviin korjauksiin.
Serlin on erikoistunut kiinteistöjen ulkoiseen kosteudenhallintaan. Tarkastamme vesikatot, sadevesijärjestelmät ja salaojat kokonaisuutena sekä laadimme selkeän raportin havainnoista ja suositelluista toimenpiteistä.
Tavoitteemme on yksinkertainen: auttaa taloyhtiöitä ehkäisemään kosteusvaurioita ennen kuin niistä tulee kalliita korjaushankkeita.