Jokainen kiinteistö on kingi

Serlinin perustajiin kuuluva Juha Hyväri huomasi, että kattojen, rännien ja salaojien pienemmille huoltotöille löytyy tarvetta ja kysyntää.
Siksi tarvitaan toimija, jolla on monipuolista osaamista ja palvelualttiutta erilaisiin huoltotarpeisiin – yksittäisistä huolloista kattavien huoltosopimusten hallintaan.
Serlinin tiimi:
Serlin yhdistää ainutlaatuisella tavalla asiakaslähtöisen palvelun sekä huoltoliiketoiminnan ja kiinteistöjen ulkoisen kosteudenhallinnan vankan osaamisen. Yhtiön taustalla on pitkä kokemus liiketoiminnan johtamisesta alan kärkitoimijoilla.

Juha Hyväri
Serlinin yrittäjä Juha Hyväri on tehnyt pitkän uran Vesivek Oy:llä yksikönjohtajana, pääkaupunkiseudun aluejohtajana sekä vesikattojen liiketoimintajohtajana.

Otto Laurila
Vahva digipuolen osaaja on ollut mukana useassa kannattavassa ohjelmistoalan yrityksessä. Vahva kokemus liiketoiminnan kansainvälistämisestä.

Esa Hyväri
Perusti vuonna 2016 parvekelasien huoltoja ympäri Suomen tarjoavan Balkonser Oy:n ja myöhemmin suositun parveketuotteiden verkkokaupan.
Miksi me olemme olemassa?
MISSIO
Turvaamme osaavalla huollolla suomalaisten kansallisomaisuuden arvon säilymisen ja kiinteistöjen viihtyvyyden.
VISIO
Olemme valtakunnan halutuin kumppani kiinteistöjen ulkoisen kosteudenhallinnan huoltoratkaisuissa.
Arvot, joihin uskomme!
Asiakkaan ilahduttaminen
Teemme työmme niin laadukkaasti, tehokkaasti, ystävällisesti ja palvelualttiisti, että asiakas voi ilahtua aidosti.
Vedenpitävä rehellisyys
Hoidamme työt sovitusti viimeistä piirtoa ja dokumentointia myöten niin hyvin, että meidät tunnetaan siitä mitä me olemmekin: reilu ja rehellinen huoltoyhtiö.
Selkeä kommunikointi
Varmistamme selkeällä ja yleistajuisella tavalla, että asiakas ymmärtää varmasti huoltotöiden ja sopimusten sisällöt sekä hyödyt.
100% tyytyväisyys
Menemme takuuseen huollon laadusta. Jos et ole tyytyväinen huoltoon, teemme työn veloituksetta uudelleen!
Takuulla hyvää työtä!
Asiakas on kingi! Työt tehdään viimeisen päälle ja saat niistä aina selkeät raportit. Jos et ole tyytyväinen, teemme työn uudelleen veloituksetta!
